keskiviikko 3. elokuuta 2011

Heinäkuun 2011 lomareissu

Hotelli Kantarellis
Tervehdys

Pohdin että mukavampi kirjoitella omia henk. koht. kommentteja eri blogiin kuin mihin Egon kuulumisia.
Tänä vuonna lomailimme kerrankin yhtäaikaa heinäkuussa ja matkareitti oli Espoo -> Vaasa -> Hailuoto -> Vuokatti -> Jyväskylä -> Espoo.
Eli ensimmäinen pätkä oli Vaasaan, siellä yövyimme Hotelli Kantarelliksessa . Majapaikkana voimme todellakin suositella, hinnaltaa vähän kalliimpi kuin normi ketjuhotelli, mutta huoneet ovat kaikki isoja ja saunallisia. Suurimmassa osassa myös poreamme kuten meillä. Etenkin koiran kanssa reissatessa on kiva että huoneessa on reilusti tilaa. Palvelu respassa oli ystävällistä ja plussat myös hotellin aamupalalle!
Ruokapaikkana en suosittele hotellia, lista lupasi paljon, mutta toteutus oli jotain ihan muuta... Kimin peruspihvi lohkoperunoilla oli ihan syötävä, mutta... Annoksen piti olla tournedos, peruna-pekonirösti, madeirakastiketta ja jokirapukastiketta. Joo. Pihvi oli läpikypsä, rösti ei ollut röstiperunaa nähnytkään (=pehmeää perunamössöä) ja kastikkeet oli valmiskamaa, madeiraversiota oli lautasella about 3dl ja jokirapukastiketta ei tunnistanut maun perusteella... No joo, mutta siis majapaikkana hyvä!
Seuraavana päivänä ajoimme Hailuotoon Kimin tädin mökille, siellä siis ti-pe/la... Kauttaviiva sen takia että itse olin pe/la yön kaverin luona Oulussa kun käytiin kuuntelemassa Rotuaari Piknikkiä, missä lavalla oli Laura Närhi, Irina ja Jenni Vartiainen.
Suvikas 
La matka jatkui kohti Vuokattia, mistä olimme vuokranneet mökin viikoksi.www.suvikas.fi Paikka oli hyvin varusteltu, rannassa, mutta ei ihan meidän juttu. Sisällä mökissä ei selkeästi harrastettu ruoanlaittoa kun katseli astioiden yms. vähyyttä. Ihan "mökin" vieressä oli hotelli ja toisella puolella omistajan ok-talo. Ensi kesänä takaisin Kolin mökille varmaan. =)
Viikko Vuokatissa löhöiltyämme ajettiin Jyväskylään, missä yövyttiin Sokos Jyväshovissa. Lemmikkihuone oli sijoitettu rauhalliseen siipeen ja palvelu oli koko ajan tosi ystävällistä. Plussat myös check-innin yhteydessä saadusta pussukasta Egolle, sisällä oli kakkapusseja, pari pihvitikkua ja pari "hammasluuta". Jyväskylä oli ihan täynnä sinä viikonloppuna ja myös Jyväshovi. Aamiaisella oli hyvä ruuhka... Ai niin, illalla syötiin hotellin ravintolassa ja ruoka oli ihan eri luokkaa kuin Vaasassa... Pihvit olivat onnistuneet kummallakin ja alku- ja jälkiruoat maistuivat myös!
Parin viikon jälkeen oli ihanaa päästä kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti